Main Menu:
- EU:n toimintalinjat

- Lopeta syrjintä -opas

- Kampanja

- Tapahtumia

- Lehdistötiedotteita

- Asiakirja-arkisto

- Kansallista tietoa

You are here:
Aloitussivu
Kansallista tietoa
Suomi
Tapahtumat
Content Area:
[05.12.2007] - Asenteiden muutoksella voidaan parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta

Seminaari
EU-seminaari monimuotoisuuden puolesta, syrjintää vastaan, Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitoksella 5.12.2007
Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitoksella pidettiin Euroopan Unionin yhdenvertaisuus-kampanjaan liittyvä seminaari monimuotoisuuden puolesta 5.12.2007. Journalistiikan opiskelijoille suunnatussa seminaarissa puhuivat Suomen vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen, Journalistiliiton asiamies Juha Rekola, Helsingin Sanomien toimittaja Teppo Moisio sekä MC Finlandin viestintäkonsultti Matti Poijärvi. Seminaari oli osa EU:n viisivuotista kampanjaa, jonka tavoitteena on tiedon tason nostaminen ihmisten yhdenvertaisuuden tilanteesta koko EU:n alueella. Tämä seminaari keskittyi yhdenvertaisuuden ja ihmisten tasa-arvon tilanteeseen Suomessa sekä erityisesti median rooliin valtaväestön asenteiden ja ennakkoluulojen muokkaajana vähemmistöjä kohtaan. Median rooli yhdenvertaisuuden parantamisessa oli hyvin vahvasti esillä, sillä seminaarin osallistujat, journalistiikan opiskelijat, ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevia tiedotusvälineiden edustajia.
Median avulla syrjintää vastaan
Ensimmäisenä seminaarissa luennoinut Suomen vähemmistövaltuutettu Rainer Hiltunen puhui siitä, millainen ihmisen toiminta on syrjintää ja millainen ei. Hiltunen nosti esille myös vähemmistöjen tilanteen ja yhdenvertaisuuden toteutumisen Suomen yhteiskunnassa peilaamalla omia työnsä kautta saamiaan käytännön kokemuksia Euroopan Unionin yhdenvertaisuuslakiin. Hiltunen loi puheillaan uskoa siihen, että Suomessakin ollaan matkalla kohti laajempaa monimuotoisuutta. Luentonsa lopussa Hiltunen nosti esiin vielä vähemmistöjen aseman suomalaisissa tiedotusvälineissä. Hänen mukaan vähemmistöjen uutisointi mediassa on monipuolistunut viime vuosikymmeninä paljon, mutta siinä on vielä paljon puutteita. Erityisesti Hiltunen painotti journalistiikan eettisyyttä, kun pohditaan sananvapauden rajoja. Tämä huomio ja yleinen kuvaus vähemmistöjen tilanteesta Suomessa pohjusti mainiosti siirtymää median rooliin asenteiden ja mielipiteiden muokkaajana, josta Journalistiliiton asiamies Juha Rekola seuraavana luennoi. Rekola kertoi siis liiton näkemyksiä siitä, miten vähemmistöihin pitäisi mediassa suhtautua. Hän jatkoi Hiltusen alustusta journalistiikan eettisyydestä ja korosti sen olevan tärkeä osa journalistin ammattitaitoa. Rekola pohti myös paljon median asemaa kuuluisana vallan vahtikoirana. Hän totesi, että tiedotusvälineiden olisi vähintään yritettävä nostaa yhteiskunnan epäkohtia esille. Median rooli mielipiteiden muokkaajana oli myös esillä. Rekolan mukaan media luo helposti me/ne –henkeä, vaikka sen tulisi pyrkiä luomaan me-henkeä. Vaarana on tilanne, jossa vähemmistöt ovat ne ja valtaväestö me. Tällöin yhteiskuntaa katsotaan vain valtaväestön silmin. Kysymys siitä mikä on median vastuu syrjinnän kaltaisessa ilmiössä, joka on koko yhteiskunnan ongelma, on tietenkin erittäin vaikea. Rekola korosti, ettei suomalainen media ole tällä hetkellä riittävän kiinnostunut vähemmistöjen ongelmista. Osasyynä on se, ettei mediassa työskentele paljoakaan vähemmistöjen jäseniä. Rekola lopettikin toteamalla, että suomalainen journalismi tarvitsee lisää väriä toimituksiin.
Eettisyys osana toimittajan ammattitaitoa
Helsingin Sanomien toimittaja Teppo Moisio keskittyi siihen, miten Hiltusen ja Rekolan esiin tuomat asiat, vähemmistöjen asemasta Suomessa ja tiedotusvälineiden roolista sen aseman kohentamisessa, näkyvät käytännössä. Moisio peilasi asioita omiin kokemuksiinsa työstään ja kertoi käytännön esimerkkejä median ja vähemmistöjen suhteesta. Tämä tuntui olevan erityisen mielenkiintoista seminaariin osallistuneille viestinnän opiskelijoita, sillä keskustelu virisi paikoitellen todella aktiiviseksi. Moisio nosti esiin kaksi suurta ongelmaa median suhteessa vähemmistöihin: verkostopuutteen median edustajien sekä vähemmistöjen kesken ja siten median vaikeuden lähestyä vähemmistöjä. Näiden ongelmien poistamiseksi hän toisti Rekolan maininnan median tarpeesta saada vähemmistötaustaisia toimittajia, joilla on todellista kokemusta sekä tietoa vähemmistöistä. Median roolissa mielipiteiden ja asenteiden muokkaajana Moisio näki journalistien haasteena sen, etteivät vähemmistöä koskevat uutiset saisi poiketa mistään muista uutisista. Esimerkiksi maahanmuuttaja on tavallinen ihminen ja juuri sellaisena journalistin tulisi hänet kyetä esittämään. Rekolan tavoin myös Moisio korostikin eettisyyttä osana journalistin ammattitaitoa.
Tärkeää asiaa tuleville vallan vahtikoirille
MC Finlandin viestintäkonsultti Matti Poijärvi kertoi vielä lopuksi EU:n yhdenvertaisuus-kampanjoista, joiden tavoitteena on yleisen tasa-arvon parantaminen kaikissa jäsenmaissa. Poijärvi valaisi toimia, joilla EU pyrkii lisäämään kansalaistensa yhdenvertaista hyvinvointia kansallisilla tasoilla.
Toivottavasti EU:n kampanjoiden muutkin seminaarit ovat yhtä mallikkaasti suunniteltuja ja hyvin toteutettuja kuin Jyväskylä yliopiston Viestintätieteiden laitoksella monimuotoisuuden puolesta järjestetty seminaari. Asia nimittäin on todella tärkeä ja tämän kaltaisia seminaareja kaivataan ehdottomasti lisää, jotta tietotaso vähemmistöistä ja syrjinnästä jäsenmaissa kasvaa. Tiedon tason nostamista tarvitaan niin yritysten kuin yksittäisten ihmistenkin kohdalla. Asenteita muuttamalla voidaan parantaa ihmisten yhdenvertaisuutta, mutta ensin täytyy oppia miten asenteita voidaan muuttaa. Jyväskylässä järjestetty seminaari oli suunnattu journalistiikan opiskelijoille eli tulevaisuuden median jäsenille ja se oli sisällöltään erinomaisen onnistunut. Tulevat vallan vahtikoirat saivat ensiluokkaista tietoa siitä, miten suomalainen media voi omalla toiminnallaan vaikuttaa yhteiskuntamme tasa-arvoisen hyvinvoinnin lisääntymiseen. Puhujien osa seminaarin onnistumisessa on luonnollisesti myös suuri ja olikin mukavaa, että nyt näkemyksiä esitettiin paitsi liiton niin myös yksittäisen toimittajan tasolla. Paikalla olleet opiskelijat tuntuivat olleen erityisen mielissään juuri puhujien monipuolisesta annista.
Yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille: Euroopan teemavuosi 2007
Syrjintä on epäoikeudenmukaista, laitonta sekä kykyjen ja taitojen tuhlausta! Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun riippumatta sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta ja vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta kuuluu kaikille. Syrjinnän kieltävät lait ovat tärkeitä, mutta ne eivät yksistään pysty syrjintää lopettamaan.
Yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille Euroopassa -teemavuoden Suomessa 8. helmikuuta käynnistänyt opetusministeri Antti Kalliomäki korosti tasa-arvoisia käytäntöjä eri yhteiskuntaelämän aloilla. Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki totesi, että eri väestöryhmien keskinäinen arvostus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne syntyy vain oltaessa yhdessä ja tehtäessä yhteistyötä.
EU:n komission edustaja Stefan Olsson kertoi syrjinnän vastaista työtä tehdyn EU:ssa jo viisitoista vuotta. Nyt valmistuneet kansalliset syrjinnän vastaiset ohjelmat antavat ensi kertaa yleiskuvan eri perusteilla tapahtuvasta syrjinnästä.
Teemavuosi koostuu sadoista eri tapahtumista. Yleiseurooppalaisen ja maakohtaisten tiedotuskampanjoiden avulla halutaan tehdä kansalaiset tietoisiksi yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisen välttämättömyydestä ja syrjinnän vastaisen lainsäädännön velvoittavuudesta.
Monet tietämättömiä yhdenvertaisuuslaeista
Tutkimus eurooppalaisten suhtautumisesta syrjintään on jo valmistunut. Yli puolet eurooppalaisista on sitä mieltä, että heidän maassaan ei tehdä riittävästi työtä syrjinnän torjumiseksi. Laajan enemmistön mielestä syrjintä on yleistä (64 %). Yli puolet tutkimukseen osallistuneista kannatti toimenpiteitä, joilla lisätään yhdenvertaisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
Selvän enemmistön mielestä ihminen on yhteiskunnallisesti huonommassa asemassa, jos hän on vammainen (79 %), romani (77 %), yli 50-vuotias (69 %) tai etniseltä alkuperältään erilainen (62 %).
Kaikissa jäsenvaltioissa, neljää poikkeusta lukuunottamatta, suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että henkilöt, joiden etninen alkuperä on muu kuin valtaväestön, rikastuttavat kansallista kulttuuria. Suuri enemmistö on myös sitä mieltä, että johtotehtävissä tulisi olla nykyistä enemmän naisia (77 %), samoin kansanedustajina (72 %). Monien mielestä työelämässä tarvitaan useampien vammaisten (74 %) ja yli 50-vuotiaiden (72 %) työpanosta.
Tutkimuksen mukaan eurooppalaiset uskovat, että vammaisuus ja ikä ovat kaksi merkittävintä estettä työnsaannille. Lähes 80 prosenttia arvelee, että 50-vuotiaalla tai sitä vanhemmalla henkilöllä on huonommat mahdollisuudet saada työpaikka tai ylennys kuin alle 50-vuotiaalla. Sama pätee verrattaessa vammaisia terveisiin henkilöihin.
Tutkimuksessa korostui, että monet ihmiset eivät vielä tiedä, että on olemassa lakeja, jotka kieltävät syrjinnän: ainoastaan kolmannes vastaajista ilmoitti tuntevansa oikeutensa, jos he joutuvat syrjinnän tai häirinnän kohteeksi.
Lisätiedot: www.yhdenvertaisuus.fi
Teksti Elina Akaan-Penttilä ja Marja-Leena Malin
Kuvat Marja-Leena Malin
//Kuvateksti//
Teemavuoden avajaisissa Euroopan komission edustaja Stefan Olsson totesi Suomen syrjinnän vastaisen ohjelman kelpaavan esimerkiksi – ja lisäsi, että kukaan ei ole täydellinen.
//Kuvateksti//
Pääsihteeri Pirkko Mahlamäki muistutti, että syrjinnän vastustaminen kuuluu kaikille.
Journalist Award 2005 -kunniakirjat

Helsingin Sanomien toimittajille
Helsingin Sanomien toimittajat Jarkko Jokelainen (kuvassa keskellä) ja Samuli Leivonniemi (oik.) vastaanottivat toukokuun puolivälissä kunniakirjat Euroopan unionin Journalist Award 2005 -kilpailun Suomen osaottelun voitosta. Kilpailu liittyi EU:n ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” -kampanjaan. Viime vuoden marraskuussa julkaistun artikkelin otsikko oli ”Pariisin ja Helsingin maahanmuuttajilla on yhteinen ongelma: työttömyys”.
Komissaari Vladimir Špidlan allekirjoittamat kunniakirjat luovutti voittajille Helsingin Sanomien toimituksessa kampanjan Suomen kirjeenvaihtaja Matti Poijärvi (vas.).
Press Photo
Moninaisuuspäivän konferenssi teemalla
Tulevaisuuden työpaikka
Aika: 9.-10.12.2005
Paikka: Kuntatalo, Toinen linja 14 , Helsinki
Järjestäjä: SEIS -projekti
SEIS - Suomi Eteenpäin Ilman Syrjintää - projekti kutsuu teidät osallistumaan Moninaisuuspäivän konferenssiin 9.-10.12. Kuntatalolle. Konferenssin teemana on moninaisuus työpaikalla. Tavoitteena on tarkastella yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikoilla sekä pohtia moninaistuvan tulevaisuuden haasteita sukupuolen, etnisen alkuperän, iän, uskonnon ja vakaumuksen, vamman sekä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Ohessa luonnos ohjelmasta (pdf). Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ilmestyvät näille sivuille lähiaikoina.
Invitation and programme English
Tekojen aika - tasavertaisuus todeksi tänään Moninaisuuspäivän –konferenssi Helsingissä perjantaina 10.12.2004
Moninaisuuspäivänä nostettiin keskusteluun yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen liittyviä hyviä käytäntöjä ja tekoja. Helsingissä pidetyssä konferenssissa puhuivat mm. ulkoministeri Erkki Tuomioja, Barbara Nolan Euroopan komissiosta sekä Syrjintälautakunnan puheenjohtaja Jukka Lindstedt, joka kertoi lautakunnan tehtävistä mm. seuraavin sanoin:
”Oikeusjärjestelmä osoittaa yhteiskunnassa hyväksytyt perustavat arvot. Oikeudellisena viranomaisena syrjintälautakunta pyrkii parantamaan syrjinnän kohteiksi joutuneiden oikeusturvaa. Lautakunnan ratkaisemilla tapauksilla on myös laajempi merkitys: ne ovat esimerkkitapauksia, jotka osoittavat kielletyn toiminnan rajat.”
Iltapäivällä Euroopan unionin rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskuksen (EUMC) pyöreässä pöydässä keskusteltiin romanien asemasta Suomessa ja Euroopassa. Muiden työryhmien aiheita olivat Vähemmistöjen vähemmistöt - moniperusteinen syrjintä, Moninaisuusajattelu ideologisissa organisaatioissa ja Tasavertaisuus kansalaistoiminnassa.
Lisäksi konferenssissa esiteltiin Join - Join Promotion of Anti-Discrimination at Local Level -projektin laatimaa syrjimättömyystyökalua Tasa-arvon tikapuut sekä poliisiopiskelijoille laadittua itsearviointikyselyä.
Konferenssin järjesti syrjinnän vastainen SEIS –projekti ja sen järjestämistä tuki Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan. –kampanja.
Lisätietoja seminaarista ja siellä esiintyneistä puhujista antaa:
SEIS -työntekijä Tiina Järvinen puh. 010 60 48964, sposti:
Mielenkiintoisia Moninaisuuspäivän konferenssissa esiintyneitä henkilöitä
Moninaisuuspäivän ohjelma
Syrjinnästä Yhdenvertaiseen Kohteluun
Helmikuun alussa voimaan astunut yhdenvertaisuuslaki kieltää ikään, etniseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, vammaisuuteen, sukupuoliseen suuntautumiseen yms. perustuvan sekä välillisen että välittömän syrjinnän. Laki edellyttää ao. viranomaisilta aktiivisempaa toimintaa kaikkien syrjintämuotojen kitkemiseksi. Etnisen tasavertaisuuden turvaamiseksi laki mahdollisti myös syrjintälautakunnan perustamisen, joka tulee vahvistamaan huomattavasti vähemmistövaltuutetun toimiston asemaa sekä valvomaan yhdenvertaisuuslain toteutumista. Näitä ja monia muita aiheita pohditaan
alustuksin ja keskusteluin YK:n rasisminvastaisen päivän tapahtumassa 19.3.2004 kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä.
Aika: Perjantai 19.3.04 klo 09.30-16.00
Paikka: Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C / Vuorikatu 14, Helsinki
Kaikille avoin seminaari Helsingin kulttuurikeskus Caisassa YK:n rasisminvastaisena päivänä.


