Navigation Area:

Service Navigation:

Banner

TRUCK TOUR 2008

You are here:

>Aloitussivu>Kampanja


Content Area:

Kampanja

Moninaisuuden puolesta – syrjintää vastaan tiedotuskampanja vetäjänä on Euroopan komission työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosasto. Sitä rahoitetaan työllisyyttä ja sosiaalista yhteisvastuuta koskevasta EU:n Progress-ohjelmasta.

Kampanja toimii kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta syrjinnästä ja sen torjumiseksi voimaan saatetusta lainsäädännöstä sekä tuoda esiin moninaisuuden etuja.

Sillä torjutaan rotuun tai etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää kaikilla elämänaloilla (tällainen syrjintä kiellettiin rotusyrjintädirektiivissä vuonna 2000) sekä ikään, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja uskontoon tai vakaumukseen perustuvaa syrjintää työpaikoilla (joka on lainvastaista vuoden 2000 työsyrjintädirektiivin ansiosta). Henkilön sukupuoleen perustuvan syrjinnän vastaiset toimet kuuluvat muihin Progress-ohjelmasta rahoitettaviin EU:n aloitteisiin.

Toiminta vuonna 2008

Kampanjan toimintaan vuonna 2008 sisältyvät ’Moninaisuuden puolesta – syrjintää vastaan’ -rekkakiertue vierailee kymmenessä EU:n jäsenvaltiossa: Bulgariassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa, Sloveniassa, Tšekin tasavallassa, Unkarissa ja Virossa. Jokaisessa pysähdyspaikassa se kokoaa elinkeinoelämän edustajia, kansalaisjärjestöjä, muusikoita, taiteilijoita ja suuren yleisön yhteen keskusteluihin, tietokilpailuihin, maalaus- ja musiikkiesityksiin ratkomaan syrjintään ja moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Journalistikilpailu järjestetään myös vuonna 2008. Nyt, viidentenä vuonna, se palkitsee EU:ssa toimivia toimittajia, jotka tekevät työssään tunnetuksi moninaisuuden tuomia etuja ja syrjinnänvastaista työtä. Tänä vuonna kilpailussa kiinnitetään erityishuomio romaniyhteisöön, johon kohdistuu usein rotuväkivaltaa, vihapuhetta ja syrjintää työllistymisen, koulutuksen, terveydenhoidon sekä julkis- ja sosiaalipalvelujen yhteydessä.

Toiminta kansalaisjärjestöjen, elinkeinoelämän ja hallitusten kanssa

Jotta kampanja toimisi tehokkaasti kaikkialla EU:ssa, sitä koordinoidaan käyttämällä ainutlaatuista järjestelyä, johon osallistuvat eri alojen ja organisaatioiden syrjintäasioihin perehtyneet asiantuntijat kaikista EU:n 27 jäsenvaltiosta.

 

Järjestelyyn kuuluvat:

• maakohtaiset ryhmät, joita ovat syrjintäasioita käsittelevät sidosryhmät, kuten kansalaisjärjestöt, työnantajajärjestöt ja jäsenvaltioiden ministeriöt, jotka tuovat panoksensa kampanjan toimintaan,

• kansallisten yhteyshenkilöiden verkosto, jossa helpotetaan tiedonkeruuta ja autetaan ryhmien työskentelyä,

• EU-tason ryhmä, joka edustaa kansalaisjärjestöjen verkoston, elinkeinoelämän järjestöjen ja jäsenvaltioiden ministeriöiden näkemyksiä ja vastaa kampanjan johtamisesta yleisesti.

Koska kampanja kokoaa yhteen kampanjan piiriin kuuluviin viiteen syrjintäperusteeseen keskittyvien kansalaisjärjestöjen, elinkeinoelämän organisaatioiden, työnantaja- ja työntekijäpuolen järjestöjen, ammattiliittojen ja jäsenvaltioiden ministeriöiden edustajat, se pystyy keräämään tietoa ja hyödyntämään eri puolilla EU:ta työskentelevien asiantuntijoiden moninaista tietämystä.

Lisätietoja kampanjatyöstä omassa maassasi saat kansallisilta tiedotussivustoilta. Kampanjaa koskeviin kysymyksiin vastaa kampanjatiimi.

Historiaa

Vuonna 2003 alulle pantu kampanja on saattanut tähän mennessä yhteen 500 organisaatiota ja järjestänyt satoja tapahtumia, muun muassa joka vuosi jaettavan journalistipalkinnon, vuosittain järjestettävän rekkakiertueen, joka on vieraillut 78 kaupungissa EU:n 27 jäsenvaltiossa, juliste- ja valokuvakilpailuja, urheilutapahtumia, koulutusseminaareja ja konferensseja sekä onnistuneen yhteistyöhankkeen MTV-musiikkikanavan kanssa.

Lisätietoa aiemmasta toiminnasta löydät englanninkielisestä esitteestä 5 years of raising awareness in the European Union, the “For Diversity.Against Discrimination.” information campaign.