Navigation Area:

Service Navigation:

Banner

TRUCK TOUR 2008

You are here:

>Aloitussivu>Lopeta syrjintä -opas>Lehdistömateriaali>Kansallinen tietolehtinen


Content Area:


Puutu syrjintään – keinoja yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi

Cover National Information Flyer

Kansallinen tietolehtinen Suomi

Syrjintä tarkoittaa sitä, että yksilöä tai kokonaista ryhmää kohdellaan eriarvoisesti jonkin heidän piirteensä vuoksi. Perusteena syrjivälle käytökselle voi olla esimerkiksi toisen henkilön ihonväri, ikä, uskonto, vakaumus tai vaikka kuuluminen seksuaalivähemmistöön. Suomessa syrjintä on kielletty useissa laeissa (mm. perustuslaki, rikoslaki, yhdenvertaisuuslaki, työsopimuslaki). Silti kymmenet ihmiset kokevat päivittäin syrjintää työssä, koulussa tai vapaaaikana. Helmikuun alussa 2004 Suomessa tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, jonka tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneiden mahdollisuuksia puuttua kohteluunsa. Yhdenvertaisuuslaki pohjaa Euroopan Unionin direktiiveihin etniseen alkuperään perustuvasta syrjinnästä (ns. rasismidirektiivi) ja työsyrjinnästä (työsyrjintädirektiivi). Ne tulivat voimaan koko EU:n alueella vuonna 2003.Yhdenvertaisuuslaissa kielletään syrjintä, jonka perusteena on ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen ja muu henkilöön liittyvä syy (esim. varallisuus tai perhesuhteet). Etninen alkuperä viittaa sekä maahanmuuttajiin että Suomen ns. vanhoihin etnisiin vähemmistöihin, joita ovat romanit, saamelaiset, tataarit, juutalaiset ja vanhan venäläisyhteisön edustajat.

Lataa pdf 31 KB (suomi)

Lataa pdf 31 KB (svenska)